Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Varhaisen vuorovaikutuksen asiantuntija suositteli Tiia ja Virpi Kanervalle vauvavapaata lomaa.

Vauva-arki muuttui hetkessä jäätäväksi väsymykseksi – ”Yksikin hyvin nukuttu yö tekee ihmeitä”, sanovat hotelliyön virkistämät vanhemmat

Teksti:
Sirkku Saariaho
Kuvat:
Tiia Öhman
Julkaistu: 28.7.2023
|
Muokattu: 4.7.2023
Tiia ja Virpi Kanervan Valo-vauvan vatsakivut koettelivat koko perheen jaksamista. Tilanteen pelastivat isovanhemmat ja vanhempien hotelliloma.

Helsinkiläiset Tiia ja Virpi Kanerva saivat esikoisensa viime joulun alla. Hartaasti odotettu vauva-arki ei kuitenkaan lähtenyt sujumaan odotusten mukaan. Suloinen Valo-vauva nimittäin kärsi syntymästään asti kovista vatsavaivoista, joiden vuoksi Kanervan perheen yöunet jäivät usein kolmen tunnin mittaisiksi.

”Olimme niin jäätävän väsyneitä, että jotakin oli tehtävä”, Tiia ja Virpi muistelevat.

He päätyivät puhumaan tilanteestaan varhaisen vuorovaikutuksen asiantuntijalle.

“Kysyimme, voisimmeko viedä Valon yöksi hoitoon, vaikka hän on vasta kuukauden vanha. Asiantuntija suositteli sitä lämpimästi”, Tiia kertoo.

Tiia on Valolle äiti. Virpiä taas kutsutaan pariskunnan keksimällä nimellä ippe.

Tutut hoitajat omaan kotiin

Tiian isä ja bonusäiti eli mumma ehdottivat, että he tulisivat hoitamaan Valoa yön yli Kanervien kotiin. Mumma oli hoitanut Valoa jo kerran aikaisemmin, jotta Tiia oli saanut nukkua muutaman tunnin.

Ratkaisu oli Valon kannalta paras mahdollinen, sillä hän sai olla kotona tuttujen hoitajien kanssa.

“Olen siitä todella kiitollinen. En arvannut, että joku haluaisi valvoa yötä pienen vauvan kanssa. Valo rauhoittuu ihanasti mumman vatsalle nukkumaan. Tiesin, ettei meidän tarvitsisi olla huolissamme”, Tiia sanoo.

Virpi on samaa mieltä. Hän kertoo arvostavansa sitä, että Tiian vanhemmat jaksavat ja haluavat olla avuksi.

Lähilomien asiantuntijat

Valo on pyöräyttänyt Tiian ja Virpin elämän ympäri, mutta on myös asioita, joista pariskunta ei suostu luopumaan. Sellaisia ovat muun muassa teatteri ja muu kulttuuri. Valo onkin päässyt nauttimaan kulttuuririennoista yhdessä vanhempiensa kanssa.

“Valon ensimmäinen teatteri oli vauvojen aistiteatteriesitys kesäkuussa. Odotamme, että pääsemme kokemaan hänen kanssaan muitakin meille tärkeitä asioita”, vanhemmat kertovat.

Tiia ja Virpi myös lähilomailevat paljon, joten monenlaiset hotellit ja elämysmajoitukset ovat heille tuttuja. Siksi pariskunnan oli helppo valita hotelli myös ensimmäiselle vauvavapaalle lomalleen. Toiveet olivat selkeät: Tiia halusi nukkua kellon ympäri, Virpi myös saunoa. Molempien toiveet toteutuivat.

Hotelliyöllä oli iso vaikutus Tiian ja Virpin jaksamiseen. He saivat nauttia hotelliaamiaisenkin rauhassa. Virpin sanojen mukaan yö oli kympin arvoinen kokemus.

"Jo yksi hyvin nukuttu yö auttaa pitkään jaksamaan”, Tiia toteaa.

Kahdenkeskeistä aikaa kerran kuussa

Isovanhemmilla ja Valolla oli sujunut kaikki hyvin. Mumma ja vaari olivat nukkuneet yön olohuoneessa vuodesohvalla Valon pyörillä kulkevan ensipedin vieressä.

”Valo syö hyvin, ja molemmat isovanhemmat halusivat herätä syöttämään häntä”, Tiia kertoo.

Tiiaa ja Virpiä jännitti, oliko yö ollut isovanhemmille liian raskas. Huoli oli kuitenkin turha.

“Isäni sanoi, että ei yksi valvottu yö heihin vaikuta. He olivat menossa vielä samana päivänä uimaankin. Välillä tuntuu, että heissä on enemmän virtaa kuin minussa ja Virpissä”, Tiia sanoo.

Ensimmäisen onnistuneen hotelliyön jälkeen Tiia ja Virpi ovat käyneet noin kerran kuukaudessa viettämässä aikaa kaksistaan esimerkiksi teatterissa tai ystävien juhlissa.

“Nykyään Valo on joskus yötä vaarilla ja mummalla, ja hän nukkuu siellä hyvin. Puhuimme jo raskausaikana, että olemme ikionnellisia, jos vauva saa elämäänsä meidän lisäksemme muitakin turvallisia aikuisia”, Tiia sanoo.

Lue myös

Lisää aiheesta